Kuinka usein talo kannattaa maalata?

Talon maalaustarve riippuu muun muassa puupinnan ja vanhan maalin laadusta sekä maalipintaa kuluttavista tekijöistä. Yleissääntönä on, että maalipinta olisi hyvä uusia noin kymmenen tai viimeistään viidentoista vuoden välein. Uudiskohteen julkisivumaalaus tulisi toteuttaa vuoden sisällä rakentamisesta.

Talo kannattaa huoltomaalata säännöllisesti.
Tämä seinä kaipaisi jo hyvinkin pesua ja huoltomaalausta.

Maalipinnan uusiminen on ajankohtaista aina, kun vanha maalipinta on kulunut, alkanut lohkeilla tai siihen on muodostunut hometta. Myös maalipinnan haalistuminen kertoo huoltomaalauksen ajankohtaisuudesta. Kaikki edelläkuvatut tekijät altistavat puupinnan ulkoisille riskitekijöille, kuten kosteudelle ja itiökasvustolle. Mitä aikaisemmin maalipinta uusitaan, sitä pienemmillä vaurioilla julkisivu selviää ja sitä siistimpi ja kestävämpi lopputulos saadaan.

Jos taloa ei maalaa säännöllisesti, ei maali enää suojaa seinää.
Tämä seinä olisi pitänyt maalata jo vuosia sitten.

Maalaustarpeen arvioiminen voi olla vaikeaa. Kysy rohkeasti neuvoa, mikäli et ole varma talosi maalaustarpeesta. Autamme mielellämme kotisi maalaukseen liittyvissä asioissa.


Miten talo maalataan? – Näin me toimimme

Maalausprosessi lähtee liikkeelle talosi kuntoarviosta. Tulemme paikan päälle arvioimaan julkisivusi maalaustarpeen ja laskemme tarjouksen maalausurakasta. Tarjoukseen laskemme urakkahinnan lisäksi tarkan erittelyn, josta näkee helposti mistä hinta koostuu. Urakkahintamme sisältävät aina kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit, joten sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Mikäli pääsemme sopimukseen, sinun tulee vain ilmoittaa haluamasi ajankohta, milloin maalausurakka tullaan toteuttamaan. Kun sovittu ajankohta lähestyy, ilmoitamme sinulle hyvissä ajoin, että olemme tulossa aloittelemaan urakkaa.

Ennen varsinaista talon maalausta on tärkeää tehdä pohjatyöt huolellisesti, jotta maalipinnasta tulee pysyvä ja siisti. Mikäli vanha maalipinta on lohkeillut tai hilseillyt, kaavimme irtonaisen maalin pois mekaanisesti käsityönä. Tämän jälkeen pesemme pesuaineella ja vedellä sellaiset kohdat, jotka kaipaavat pesua. Jos seinissä on homekasvustoa, pesemme ne vielä homepesuaineella. Mikäli seinässä on ainoastaan irtopölyä, eikä pinttynyttä likaa, harjaamme pölyn pois ilman vettä. Turhaa veden käyttöä on syytä välttää puisille, etenkin vanhoille pinnoille.

Talon likaiset julkisivut on hyvä pestä ennen maalausta.
Joskus pelkkä pesu saattaa kirkastaa talon ilmettä.

Sitten päästään itse maalaukseen. Maalaamme pinnat pensselityönä yhteen tai kahteen kertaan, riippuen vanhan maalipinnan kunnosta. Yleensä huoltomaalaukseen riittää yhteen kertaan maalaus, ellei vanha maalipinta ole päässyt todella huonoon kuntoon. Mikäli pinnasta on jouduttu kaapimaan irtomaalia ja näkyviin on tullut paljasta puupintaa, on paljaat kohdat hyvä pohjamaalata ennen pintamaalia. Jos julkisivun väriä halutaan vaihtaa, on usein suositeltavaa maalata uusi pinta kahteen kertaan. Jos kyseessä on uudiskohde, on julkisivut luultavasti kertaalleen pohjamaalattu teollisesti. Tällöin ne olisi hyvä maalata vielä kahteen kertaan pintamaalilla, jotta pinnasta tulee kestävä ja se näyttää hyvältä. Maaleina käytämme vain hyväksi havaittuja ja luotettavia maaleja, pääasiassa Teknoksen ja Tikkurilan tuotteita.

Vanhan seinän maalaus.
Vanhan talon huoltomaalausta.

Urakan lopuksi siivoamme jälkemme, kuljetamme jätteet pois ja teemme lopputarkastuksen. Talo kierretään asiakkaan kanssa läpi ja varmistetaan, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Annamme työllemme kahden vuoden takuun, joka kattaa mahdolliset työvirheet. Lisäksi voit hakea talosi maalauksen urakkahinnasta kotitalousvähennystä, joka on vuonna 2020 40% työn hinnasta.